Mesmecin johdosta suurin omistaja – Lehdistötiedote 29.05.2017 klo 10.00

Mesmecin johdosta suurin omistaja – tähtäimessä merkittävä kasvu

Elintarvike- ja prosessiteollisuuden järjestelmien kokonaistoimittaja Oy Mesmec Ab saa uudet omistajat. Yhtiön toimiva johto on ostanut 26.5.2017 toteutetulla kaupalla yhtiön osake-enemmistön. Toisena omistajana on pohjalainen pääomasijoitusyhtiö Wedeco. Kokkolalaisella Mesmecillä on vahva markkinaosuus kotimaassa ja viennin osuus on kasvussa. Suotuisassa markkinatilanteessa on tarkoitus vauhdittaa kasvua etenkin Pohjoismaissa. Pääomistajana ollut Ahlskog ja pienomistajat myivät koko omistuksensa Mesmecistä.

Mesmecin toimitusjohtaja Mats Strandvall ja varatoimitusjohtaja Anders Asplund uskovat vahvasti kasvuun. – Vaatimukset vastuulliseen ja tehokkaaseen raaka-aineiden käsittelyyn ovat lisääntyneet viime vuosina erityisesti elintarviketeollisuudessa. Käsittelyjärjestelmien täytyy mahdollistaa ruoka-aineiden täydellinen jäljitettävyys ja puhtaus. Toisaalta tarvitaan tehokkuutta, jossa automatisoidut järjestelmät ovat turvallisia myös työntekijöille.

Mesmecin liiketoiminta muodostuu tuotantojärjestelmätoimituksista elintarvike-, rehu- ja prosessiteollisuudelle sekä laitteiden jälleen myynnistä.

– Lisääntynyt järjestelmien kokonaistoimitusten kysyntä on avannut meille mahdollisuudet merkittävään kasvuun sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla. Pääsemme hyödyntämään vuodesta 1989 kertynyttä osaamistamme vastuullisuudesta ja asiakkaidemme prosessien tehostamisesta uusimman teknologian avulla.

Wedecon sijoitusjohtajan Sören Björkgårdin mielestä kasvustrategialle on erinomainen pohja. – Mesmecin toimivalla johdolla ja henkilöstöllä on pitkä ja vankka kokemus sekä huippuosaamista hyvinkin vaativista toimituksista. Asiakkaat ovat myös toimialojensa parhaimmistoa. Tämä luo hyvän lähtökohdan kasvuun etenkin Pohjoismaissa. Autamme omalta osaltamme kasvun saavuttamista. Myös yritysostot ovat jatkossa mahdollisia.

Myös Ahlskogin hallituksen puheenjohtaja Ulrika Jansson on erittäin tyytyväinen kauppaan.
– Olimme pitkään toivoneet, että monta vuotta Mesmeciä johtaneet Strandvall ja Asplund ostaisivat yrityksen, koska silloin tiedämme sen olevan hyvissä käsissä. Voimme nyt ilolla todeta, että toive toteutui. Luovumme hyvin mielin omistuksestamme.

Lisätietoja:

Mats Strandvall, toimitusjohtaja, Oy Mesmec Ab, 0400 86 2694, mats.strandvall@mesmec.fi
Anders Asplund, varatoimitusjohtaja, Oy Mesmec Ab, 050 505 0587, anders.asplund@mesmec.fi
Sören Björkgård, sijoitusjohtaja, Oy Wedeco Ab, 050 512 1009, soren.bjorkgard@wedeco.fi
Ulrika Jansson, hallituksen puheenjohtaja, 044 5082737, ulrika.jansson@ahlskog-holding.fi

Oy Mesmec Ab on vuonna 1989 perustettu elintarvike- ja prosessiteollisuudessa käytettävien järjestelmien kokonaistoimittaja. Kotipaikka on Kokkola ja yritys työllistää tällä hetkellä lähes n. 40 henkilöä. Lisätietoja www.mesmec.fi

Oy Wedeco Ab on vuonna 1987 perustettu, yrittäjävetoisiin omistusjärjestelyihin panostava pääomasijoittaja. Wedeco on mukana omistajana ja kumppanina toimintansa jo vakiinnuttaneissa kasvuhaluisissa ja -kykyisissä pk-yrityksissä. Perustamisestaan lähtien Wedeco on ollut mukana omistajana yli 80 yrityksessä. Lisätietoja www.wedeco.fi

Oy Ahlskog Ab on perustettu vuonna 1920. Yhtiö on perheyhtiö, joka toimii nykyään holding-yhtiönä kiinteistö- ja vuokraalalla. Vuonna 1997 Oy Ahlskog Ab osti koko Oy Mesmec Ab:n osakekannan. Kotipaikka on Kokkola.